Juhlapaikkaa etsimässä, osa 2 - meidän suosikki
Kuivannon kirkko ja Kuivannon maamiesseuran talo
Kuivannon kirkko ja maamiesseuran talo sijaitsevat maalaisympäristössä Kuivannon kylässä, Orimattilassa. Kirkon ja seurantalon välinen etäisyys on autotietä pitkin noin kilometrin. Osa vieraistamme varmasti jättää autonsa kotiin, joten pieni välimatka vaikutti myös valintaamme.
Kuivannon kirkko |
Kuivannon kirkko on valmistunut vuonna 1931. Tässä kauniissa kivikirkossa on paikkoja 200 hengelle. Vihkiajan saimme varattua hyvissä ajoin Orimattilan seurakunnan kautta. Vihkimisestä ei peritä erikseen maksua, vaikka asummekin eri paikkakunnalla.
Kuivannon Maamiesseuran talo on valmistunut vuonna 1948. Seurantaloon mahtuu noin 200 henkeä, pöytiä ja tuoleja löytyy 140 hengelle. Seurantalon alakertaa vuokrataan erilaisisia juhlia varten.
Alakerrasta löytyy mm. 154 neliöinen juhlasali näyttämöineen, ravintolasali sekä keittiö. Vuokrahinta viikonlopulle (to klo 18 - su klo 18) on 400€ sisältäen loppusiivouksen vuokranantajan puolesta. Omat tavarat toki kuuluu viedä paikalta pois. Juhlapaikalle saa tuoda omat ruuat sekä juomat, eikä juhlien päättymisaikaa ole rajoitettu.
Kuivannon maamiesseuran talo |
Sisäänkäynti |
Juhlasali |
Ruokasali |
Maamiesseuran talolta löytyy vielä paljon vapaita viikonloppuja ensi kesälle. Jos etsit juhlapaikkaa Lahden seudulta niin oman suositukseni annan tälle ihanalle seurantalolle.
Sain luvan julkaista blogiini muutaman kuvan viime viikonloppuna juhlituista häistä. Saatte hieman paremman kuvan juhlasalista ja sen potentiaalista. ☺
Juhlasali koristeltuna, kuva l |
Juhlasali koristeltuna, kuva 2 |
Näyttää tosi kivalta! Ja täytyy kyllä sanoa, että pyöritään vähän eri hinnoissa ja vuokrausehdoissa kuin täällä pääkaupunkiseudulla...
VastaaPoistaHinta onkin yhtenä syynä, miksi haluttiin häät muualle kun Helsinkiin vaikka täällä asutaankin. Muutenkin pidän ajatuksesta, että rahat menevät pienelle paikkakunnalle. Pk-seudull riittää varmasti juhlijoita ilman meitäkin :)
PoistaTodella hieno tila! Ja silti ihanan edullinen, tosi hyvä löytö. Onnea juhlapaikan löytymisen johdosta! :)
VastaaPoistaKiitos! :) hinta on tosiaan edullinen, jää budjettiin enemmän tilaa muuhun.
PoistaVau, hinta ei todella päätä huimaa! Juhlatila on hyvännäköinen ja muuntuu varmasti monenlaiseen tyyliin. :) Vihkikirkkonne näyttää todella kauniilta.
VastaaPoistaKiitos! :) hinta on tosiaan edullinen ja paikassa huokuu ihana tunnelma. Uskon, että saamme koristeltua tästä juuri omanlaisemme.
Poista