Hääsuunnitelmien eteneminen

Häihimme on aikaa reilut kahdeksan kuukautta, ja jos tarkkoja ollaan niin kahdeksan kuukautta ja 19 päivää. Kihloihin menimme Pariisiissa viime toukokuussa. Häistä haaveilu alkoi toden teolla, kun olimme kesäkuun puolessa välissä todistamassa ystäviemme vihkimistä. Totesin miehelleni: "Katsos, noin helppoa se on. Koska on meidän häät?" Aikaisintaan ensi kesänä kuului miehen vastaus.

Kihlajaishumua Luxembourgin puistossa.

Juhannuksena kiertelimme jo serkkujeni kanssa katsomassa hääpaikkoja mökkimme lähistöltä ja teimme alustavaa vieraslistaa. Seuraavalla viikolla olimmekin mieheni kanssa päässeet yhteisymmärrykseen päivästä ja varasimme kirkon sekä juhlapaikan. Siitä se sitten lähti.

Olen ystäväpiirissämme se henkilö, joka järjestää yhtä sun toista illanistujaista tai Halloween -juhlaa. Nyt hääsuunnittelun ohessa olenkin sanonut, että tämän vuoden pidän taukoa ja keskityn meidän tärkeään päivään. Toki on joitain juhlia, mitä ei voi jättää välistä ja yksi niistä oli kaasoni vauvajuhlat. Instgram -tiliäni seuranneet saivatkin viikon ajan nähdä vain aiheeseen liittyviä julkaisuja.

Amazonista tilattu Wedding Plannerini.

Häiden suunnittelu on edennyt melkoista vauhtia ja suurimmat asiat ovatkin jo valmiina. Ajattelin tehdä listauksen, missä vaiheessa suunnittelumme on.

Hankittuina:
  • juhlapaikka, kirkko ja pappi
  • vieraslista
  • kaasot ja bestman
  • save the kortit postitettu
  • bussikyyti vieraille
  • hääpuku ja kengät
  • sulhasen puku ja kauluspaita
  • kukkaistyttöjen mekot
  • pitopalvelu (ruuat, kakku, astiat, pöytäliinat, karkkibuffakärry)
  • valokuvaaja
  • dj, taustamusiikki ja valot
  • kampaaja ja meikkaaja
  • hääyö hotellissa
  • hääkutsut
  • polaroid kamera sekä photo booth
  • tuolihuput ja -rusetit
  • alkumaljat
Työn alla:
  • sormukset
  • hääauto
  • sulhasen solmio/rusetti, kengät ja vyö
  • aikataulutus
  • hääleikit ja muu ohjelma
  • istumajärjestys
  • juomatarjoilu
  • karkit
  • hääpuvun lopulliset muokkaukset
  • esteettömyystodistus
  • häämatka
  • kaasojen mekot

Nyt on aika mennä nukkumaan ja valmistautua viikon viimeiseen työpäivään. Tulen varmasti esittelemään myöhemmin, mitä kautta olemme hankkinut yllämainitut palvelut ja minkälaisiin ratkaisuihin päädymme vielä puuttuvien osalta. Öitä! ♥


Kommentit

  1. Löysin blogisi vasta eilen ja kahlasin kaikki tekstit läpi, jokaiseen en kuitenkaan viittinyt jättää kommentia, se olis ollu ehkä jo liikaa. :D Pakko tulla silti tänne kommentoimaan että onpa hauska löytää toinenkin morsian jolla juhlat päijät-hämeessä, ja vielä hauskempaa että ootte käynyt tsekkaamassa Nastolan juhlapaikkoja ja kirkkoa.
    Jään mielenkiinnolla seuraamaan teidän suunnitteluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on mökki siinä Ruuhijärvellä ja halusin tosiaan häätkin sinne. Aivan ihanaa seutua! :) oletteko saanut juhlapaikan ja kirkon jo varattua? Mä en oikein pysy nahoissani näiden suunnittelujen kanssa. Onneksi aika menee nopeasti!

      Poista
    2. Joo, meillä on Nastolan kirkko ja juhlapaikkana Villähteen Autokorilla Puusepänsali. Vähän meinaa itelläkin ruveta olemaan semmoista kutkuttavaa fiilistä, vaikka ähky iskeekin välillä. Muuten meillä on aika paljon asioita auki, mutta eiköhän ne viimeistään sitten elokuuhun mennessä selviä :D

      Poista
    3. Tota Villähteen Autokorin Puusepänsalia en löytänytkään, kun etsin juhlapaikkoja. Pakko yrittää googlta minkälainen se on! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit